Herää nyt tai syksy karkaa

Lomat on vietetty, mutta helteet jatkuvat. Mieli leijailee lomatunnelmissa ja mielessä siintää mökkiranta tai joku kesällä katsastettu lomakohde. Orientoituminen työntekoon on vaikeampaa kuin koskaan… vai onko?

MITÄ TEIT KEVÄÄLLÄ?

Varsinkin myyntityössä syyskauden avauksen onnistuminen on paljon kiinni siitä, kuinka aktiivista myynti- ja markkinointitoiminta keväällä on ollut. Fiksuimmat myyjät ovat oppineet sopimaan syksyn asiakasprojektit jo ennen kesälomille lähtemistä. Monet yritykset pyrkivät myös tekemään asiakkaiden kanssa vuosisopimuksia, joissa laskutus tapahtuu myös silloin, kun suurin osa henkilökunnasta ja asiakkaista lomailee.

OLETKO KARTALLA KESKENERÄISISTÄ TÖISTÄSI?

Kesän jälkeen töiden aloitus on huomattavasti helpompaa, jos kaikki keskeneräiset työt ja sovitut kontaktoinnit on laitettu ylös, tehtävälistaan ja kalenteriin. Parasta on tietenkin sopia asiakkaiden kanssa tilannepäivityspalaverit. Siinä samalla orientoituvat sekä myyjä että asiakas niihin yhteisiin toimenpiteisiin, jotka syksyn ja talven aikana tulevat tehtäviksi. Aikataulut ja työnjako on helpoin sopia saman pöydän ääressä. Yhdessä keskustellen tulee usein esille myös uusia ideoita, joita rentouttavalla kesälomalla on juolahtanut mieleen. Lomalla levänneen ihmisen luovuus pitäisi saada äkkiä talteen, koska pimenevä syksy puuduttaa kyllä kokeneimpiakin ideanikkareita.

MENIKÖ SYKSY JO OHI?

Jos kevään ennakointi on jäänyt tekemättä, niin ei kannata heittää kirvestä kaivoon tai työntää päätä pensaaseen. Nyt on vain ryhdyttävä toimeen HETI! Luuri käteen ja sähköpostit liikkeelle. Soittokierros asiakkaille ”päivityspalaverin merkeissä” kannattaa tehdä heti ja sähköinen suoramarkkinointikampanja on hyvä tapa muistuttaa itsestään ja palveluistaan asiakkaille. Samasta asiakkaiden kallisarvoisesta ajasta kilpailevat myös muut saman alan ja monien muiden alojen myyntimiehet, joten hyvälle idealle ja myyntipuheelle on käyttöä. Onhan sinulla sellainen?

MENESTYS ON OMISSA KÄSISSÄSI

Jos nukahdit viime keväänä ennen lomia, niin katso ettei ensi keväänä käy samoin. Vilkaisu meikkipeiliin auttaa aina. Siellä tuijottaa oman menestyksesi tärkein henkilö.

– Pasi Pasanen –

Tagit: , , , , ,