Brändiä vai brandyä?

” Voisitteko tehdä meille brändin? ”, kysyy asiakas luottaen mainostoimiston kykyyn luoda hyviä mielikuvia. Tuo on yksi vaikeimmista kysymyksistä mitä mainostoimiston myyjälle voi esittää. Ai miksikö?

Meillä jokaisella on varsin erilainen mielikuva siitä mikä on brändi ja kuinka yritystä tai tuotteita ”brändätään”. Yhdelle se tarkoittaa tarkkaan laadittuja markkinointisuunnitelmia, toiselle tyylikkäitä mainosmateriaaleja ja kolmannelle näyttävää TV-mainoskampanjaa. Mikään noista ei yksin riitä tekemään tuotteesta tai palvelusta erottuvaa, arvostettua ja houkuttelevaa brändiä. Brändi muodostuu vahvasta yrityskuvasta, hyvästä tuotteistuksesta, mietityistä markkinointitoimenpiteistä, erottuvista mainoksista ja ennen kaikkea palvelusta, jota loppukäyttäjä kokee ostaessaan ja käyttäessään kyseistä palvelua tai tuotetta. Asiakkaat lopulta päättävät mikä on ”in” ja mikä ”out”, eli onko tuotteella brändiarvoa vai ei.

Monissa tuotteissa brändin rakentamisesta kertovat erottuvat tuotelogot, tyylikkäät esitteet, yksilöllisesti tehdyt tuotepakkaukset ja tuotteen käyttöohjeet. Brändiarvoa tavoittelevan palvelun tunnistaa yhdenmukaisesta tavasta toimia asiakaskohtaamisissa; tarjouksesta, toimitussopimuksesta, logistiikan tarkkuudesta, palvelun toteutuksesta asiakkaan luona sekä asiakastyytyväisyyden mittaamisesta. Ne, jotka osaavat hurmata asiakkaan helppokäyttöisyydellä ja yksilöllisyydellä yleensä voittavan brändikilpailun.

Erinomaiselle brändille ja brandylle on yhteistä se, että niiden käytöstä nauttiminen saa ihmiset tuntemaan itsensä hieman muita paremmaksi, voimakkaammaksi ja kauniimmaksi.

Tunne on se mikä ratkaisee. Mieti tarkkaan millaisen tunteen Sinä haluat tuotteillasi ja palveluillasi asiakkaillesi tuottaa?

– Pasi Pasanen –

PS. Brändi sana tulee alun perin polttomerkistä, jonka avulla merkittiin omaa karjaa tai itse tehtyjä huonekaluja.

Tagit: , , , , ,